Näin minä uskon

Torstai 26.5.2011 klo 11:51 - Teija Ojala

Pienenä tyttönä rakensimme kiviä apuna käyttäen kyliä joissa ”leikisti” asustimme. Noissa kylissä oli aina kirkko. Nyt aikuisena minua suorastaan kummastuttaa miksi. Jälkikäteen itsellenikin ihmetykseksi toimin lisäksi noissa leikkikirkoissa aina pappina. Joskus yritin tarjota tuota tehtävää jollekin muullekin, mutta aina minun virkani oli vihkiä barbipariskuntia ja siunata hautaan kuolleita lintuja. Pappia minusta ei aikuisena tullut, mutta seurakunnan diakonian virkaan astuin pari vuosikymmentä myöhemmin.

Kodissani käytiin jouluna ja pääsiäisenä kirkossa ja iltarukouksenkin äiti minulle opetti sekä tarjosi uskon siemenen pienen lapsen sisimpääni. Uskon asioista ei muuten juuri koskaan puhuttu. Minua on kuitenkin Jumalan olemassaolo kiehtonut koko elämäni ajan. Minua kiehtoi lasten hengellinen lehti yhtä paljon kuin jollekin muulle Aku Ankka.

Lapsen uskoni kasvoi vähitellen ymmärrykseen armahtavasta Jumalasta minua kohtaan. Jeesus kuoli minunkin tähden. Usko on minulle lahja Jumalalta. Itsestäni en uskoa pysty pusertamaan. Koen, että minua on johdatettu oikeitten ihmisten pariin, joitten kanssa uskoni on saanut kasvupohjaa.  Jonkun on täytynyt rukoilla puolestani!

Usko on elämässäni kaikki kaikessa. Usko antaa elämääni ilon, turvan ja luottamuksen tähän päivään ja tulevaan aina kuoleman rajalle saakka.